A

Kiinteistökohtainen vesihuolto

Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä jätevesistä.

Viemärilaitosten toiminta-alueella olevat kiinteistöt

Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle viemärilaitokselle toiminta-alueen. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriin tai haettava vapautusta liittymisvelvollisuudesta kirjallisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.

Ruoveden kunnan ympäristöviranomaisena toimii ympäristölautakunta. Jotta vapautuksen voi saada, tulee vesihuoltolain mukaiset ehdot täyttyä. Vapautusta harkittaessa tarkastellaan mm. muodostuisiko liittyminen liittyjälle taloudellisesti kohtuuttomaksi ja vaarantaako vapauttaminen vesihuollon taloudellisen ja asianmukaisen hoitamisen toiminta-alueella. Lisäksi vapautushakemuksia käsiteltäessä huomioidaan, voidaanko kiinteistön jätevesien käsittely järjestää omalla kiinteistöllä siten, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista.

Jätevesiviemäröinnin toiminta-aluekartat:

Haja-asutusalueella, viemärilaitosten ulkopuolella olevat kiinteistöt

Ympäristönsuojelulain muutos ja sen perusteella annettu uusi hajajätevesiasetus (157/2017) tulivat voimaan 3.4.2017. Sääntelyä kohtuullistettiin siten, että määräpäivään sidottu jätevesijärjestelmän kuntoon laittaminen koskee vain erityisen herkkiä ranta- ja pohjavesialueita. Muilla alueilla jätevesijärjestelmän saneeraus tehdään isomman remontin yhteydessä.

Ranta-alueilla ja pohjavesialueilla jätevesien käsittelyjärjestelmän on täytettävä perustason puhdistusvaatimus 31.10.2019 mennessä. Ranta-alueeksi määritettiin 100 metrin vyöhyke vesistöstä.

Puhdistusvaatimukset

Muilla alueilla sijaitsevien jätevesien käsittelyjärjestelmien on täytettävä perustason puhdistusvaatimus vasta muun remontin yhteydessä. Järjestelmä tulee uusia viimeistään isompien rakennuslupaa vaativien peruskorjausten yhteydessä. Järjestelmä tulee uusia myös kun rakennetaan vesivessa tai tehdään isoja vesi- ja viemärilaitteistojen luvanvaraisia töitä.

Puhdistustasoa koskevat vaatimukset pysyivät ennallaan. Perustason puhdistusvaatimuksen mukaisesti jätevesijärjestelmän tulee poistaa orgaanisen aineen osalta 80 %, kokonaisfosforin osalta 70 % ja kokonaistypen osalta 30 % kuormistusta verrattuna käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen. Mikäli kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä on annettu näille herkille alueille perustason puhdistusvaatimusta ankarampia määräyksiä, tulee niitä noudattaa.

Jätevesien käsittely pohjavesialueella

Ruoveden kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä on määrätty, että pohjavesialueella jätevedet on käsiteltävä siten, että ne eivät pääse pohjaveteen. Mikäli jätevesiä ei voida johtaa yleiseen viemäriverkostoon, jätevedet tulee johtaa tiiviillä pohjarakenteella varustettuun käsittelyjärjesetelmään. Käsitelty jätevesi tulee johtaa pohjavesialueen ulkopuolelle. Pelkkien puhdistettujen harmaiden jätevesien purkupaikan sijoittelussa voidaan käyttää tapauskohtaista harkintaa. Vähäiset pesuvedet (ns. kantovesi) voidaan imeyttää maahan edellyttäen, ettei niistä aiheudu pohjaveden pilaantumisen vaaraa.

Jätevesijärjestelmän uusiminen

Jätevesien käsittelyjärjestelmän ei tarvitse täyttää puhdistustasoa koskevia vaatimuksia, jos:

  • kiinteistön jätevedet johdetaan tai tullaan johtamaan vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon
  • kiinteistön jätevesien määrä on vähäinen eikä vesikäymälää ole
  • kiinteistöllä on velvollisuus hakea ympäristölupa
  • kiinteistöllä vakituisesti asuva(t) kiinteistönomistaja(t) ovat täyttäneet 68 vuotta ennen 9.3.2011
  • kunta on myöntänyt lykkäystä vaatimusten noudattamisesta vaikean elämäntilanteen vuoksi.  

Järjestelmän uusimista varten on haettava kunnan rakennusvalvonnasta toimenpidelupaa. Ensimmäinen askel remontin suunnittelussa on ottaa yhteyttä ammattitaitoiseen jätevesisuunnittelijaan. Jätevesisuunnitelma liitetään toimenpidelupahakemukseen.

Kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että jätevesijärjestelmästä on ympäristöön aiheutuvan kuormituksen arviointia varten selvitys sekä käyttö- ja huolto-ohjeet. Ne on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. Ympäristön lomakkeet

Yleisiä tietoja jätevesien käsittelystä: